Ääni palaa pätkittäin...Vaikka ääneni muistuttaakin variksen rääkymistä niin pääasia,että pystyn taas kommunikoimaan.Tässä kerkes miettiä,että mitä elämä ois jos kertakaikkiaan ääni ei enään palaisi?Mitä jos mä kommunikoisin aina ilman ääntä...Se ois kauheeta.Laulaminen on mulle elämä,en mä vois elää niin.Mitä jos ei ois muuta mahdollisuutta?Mä kävin lääkärin hoitovirheen takia lähellä sitä,että en enään ikinä puhuisi=/...Muistan kun istuin sairaalassa ja minulle kerrottiin nämä faktat mitä leikkauksesta voi seurata.Silti minä päätin,että leikataan.En tiedä miten olisin elänyt sen asian kanssa,että lääkärin hoitovirheen takia olisin saattanut menettää ääneni.En mä tiedä...Pitäs antaa anteeksi.Niin sekin,että olen uskossa "velvoittaa" minut ajattelemaan niin.Miksi pitää sitten antaa anteeksi?Sen toisen osapuolen takiako?EI,vaan itsensä takia.Mietipä sanaa katkeruus!!!Tuntuu ja maistuu suussa sananakin jo pahalta ja pilaantuneelta.Jumalakin haluaa meidän antavan anteeksi itsemme takia.Katkeruus saastuttaa koko sydämen ja aiheuttaa kaikkea pahaa ihmisen ympärillä.Jumala ei halua sitä,että elämässämme tapahtuu pahoja asioita,siksi raamattu  on täynnä elämän hyviä neuvoja!